Blogi sisältää pääasiassa helppoja kotiruokia, sillä kokkaaja ei ole mikään ammattikokki. Uusien makujen kokeileminen ja ruuanlaitosta innostuminen saavat tämän bloggaajan liikkeelle.
torstai 2. toukokuuta 2013
Speciaaliranskikset
Nämä ranskikset tulee uunissa melko nopeasti valmiiksi ja maistuvat paremmilta kuin pakastepussitavara. Laitoin mukaan myös porkkanaa väriä tuomaan. Melkein mistä tahansa juureksesta voi leikata tikkuja ja laittaa uuniin, joten täytyy kokeilla muitakin variaatioita myöhemmin. Ranskisten kanssa menee uuniin vaikkapa paneroitu pakastekalafilee tai mitä vaan sattuu keksimään.
Ranskalaiset kahdelle
4 jauhoista perunaa
2 porkkanaa
suolaa
rosmariinia
rypsiöljyä
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Pese perunat hyvin ja kuori porkkanat. Leikkaa perunoista ja porkkanoista tikkuja ja laita ne isoon kulhoon/astiaan. Laita päälle suolaa ja rosmariinia ja sekoittele hyvin. Lisää sitten öljyä ja sekoittele. Levitä tikut uunin pellille tasaisesti ja laita uunin noin 15 minuutiksi tai kunnes ovat kauniin värisiä. Kannattaa huomioida, että väriä tulee helpoiten ranskisten pohjaan, eikä pinnalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti